Töissä Alihankkijalla

Vastuullinen työnantaja & Aina tavoitettavissa

Rekrytointiin liittyviä asioita ja avoimia työpaikkoja voit tiedustella myös yhteyshenkilöiltämme.

Avoimet työpaikat

Yleistä

Alihankkija Oy on vuonna 1969 perustettu perheyhtiö. Toimimme kuljetus- ja logistiikka-alalla pääsääntöisesti Etelä-Suomen alueella. Kuljetuspalveluihimme kuuluu kappaletavarajakelun lisäksi elintarvikekuljetukset, vaihtolavakuljetukset, sekä maansiirtoajo. Varastoinnin ja sisälogistiikan puolella vastaamme asiakkaidemme lajittelu- ja tavarankäsittelytehtävistä. Työllistämme yhdessä sisaryhtiömme AH-Terminaali Oy:n kanssa yli 100 logistiikan ammattilaista, jotka työskentelevät kuljettajina ja terminaalityöntekijöinä.

3pl_palvelut_alihankkija

Olemme Autoliikenteen työnantajaliitto ry:n jäsenyritys ja noudatamme toiminnassamme alamme voimassaolevia työehtosopimuksia.

Vastuullisuus

Yhtiömme tunnetaan luotettavana ja vakaana työnantajana. Olemme pitkäaikainen työnantajaliiton jäsen, ja ylläpidämme hallintohenkilöstömme osaamista säännöllisillä koulutuksilla.

Tuemme työntekijöidemme työhyvinvointia kattavalla työterveyshuollolla, sekä työ- ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksella.

Turvallisesti töissä

Kuljetus- ja logistiikka-alalla työturvallisuudesta huolehditaan panostamalla kaluston kuntoon, työohjeisiin, sekä asianmukaisiin työvarusteisiin. Työntekijämme saavat työsuhteen alkaessa käyttöönsä vaatimukset täyttävät työvaatteet, turvakengät, sekä muut tarvittavat varusteet.

Henkilöstömme kouluttaminen on yksi tärkeimmistä keinoista edistää työturvallisuutta, sekä -hyvinvointia. Kuljettajien osalta ammattipätevyyden ylläpitoa varten järjestetään säännöllisesti koulutuksia. Mahdollistamme myös etäkoulutukseen osallistumisen työpaikalla.

Perehdytys

Alihankkija Oy:llä uuden työntekijän perehdytys koostuu yrityksen yleisiin toimintatapoihin keskittyvästä osiosta, sekä varsinaisesta työhön opetuksesta.

Yleinen perehdytys toteutetaan ennen työn aloittamista, ja siinä käsitellään kaikki työsuhteen kannalta oleelliset asiat, sekä yhteiset toimintamallit. Yleisen osion jälkeen voidaan aloittaa työnopastus varsinaiseen kenttätyöhön. Opettelujakson kestoon vaikuttaa mm. työntekijän aikaisempi työkokemus ja työtehtävien vaativuus. Tavoitteena on kuitenkin varmistaa, että uusi työntekijä saa riittävät valmiudet itsenäiseen työskentelyyn, ja hallitsee oman tehtävänsä kokonaisuutena.

Mitä työntekijämme sanovat meistä?

Usein kysyttyä

Yrityksemme asemapaikkoja ovat Vantaa ja Lohja, toimistomme sijaitsee Vantaalla osoitteessa Tikkurilantie 146.

Yrityksemme kuljettajat työskentelevät joko Vantaalta tai Lohjalta käsin, riippuen kuljetusalueesta.
Palkkauksemme perustuu Autoliikenteen työnantajaliitto ry:n sekä Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n välisiin työehtosopimuksiin.

Kuljettajien työsuhteiden osalta noudatamme Kuorma-autoalan työehtosopimusta. Terminaalityöntekijöiden kohdalla noudatettava työehtosopimus on Terminaalitoimintaa koskeva työehtosopimus. Näiden lisäksi kaikissa työsuhteissamme noudatetaan alan Yleisiä sopimuksia.

Palkan määrään vaikuttaa työntekijän henkilökohtainen kokemusvuosilisä.
Kappaletavarajakelussa kuljettajan työ on pääsääntöisesti päivätyötä, mutta osa ajoistamme on myös ilta- tai yöpainoitteista. Kuljettajan työssä on hyvä muistaa, että työpäivät ovat muuttuvia ja työajat usein epäsäännöllisiä. Kuljettajan säännöllinen työaika on 80 tuntia / 2-viikkojakso.

Katso myös